Mietelmiä laulamisesta

Olen laulanut aina, useimmiten itseni iloksi tai murheitteni peittämiseksi, joskus jopa toistenkin iloksi. Olen laulattanut ihmisiä tarpeen tullen, bussimatkoilla, illan istujaisissa, juhannuskokon äärellä, lasten kutsuilla, ikäihmisten virkistykseksi jne. Vasta kuorolaulun myötä olen saanut opastusta ja opetusta äänen käyttöön, hengitystekniikkaan ja kyennyt kuulemaan sointumaailman ihokarvoja nostattavan tunne-elämyksen. Nykyisessä elämän järjestyksessäni kuorolaululla on merkittävä osuus sekä harrastuksena että hyvinvoinnin edistäjänä.

Raita Salminen, altto

Takaisin etusivulle

About the author: M-T Fagerlund

You must be logged in to post a comment.